Kuiviketestin 2. viikko
Ei juuri muutosta edellisiin viikkoihin.
MillaMore on pitänyt ihanan puisen ja raikkaan tuoksunsa ja degujen papanat ovat kivasti "pudonneet" lastujen väliin niin, että terraario näyttää edellen oikein siistiltä.
Hamppukuivikkeessa ei juuri tunneleita näy. Välillä käyvät kovastikin kaivelemassa, mutta tunnelit sortuvat helposti painavan hampun alla.
Mutta plussaa näistä ihanista pesistä, mitä hampusta pystyy tekemään :) Periaatteessa ei tarvitse paperia tai muuta pölyävää pesämateriaalia käyttää, kun samasta kuivikkeesta saa näppärästi myös pesämateriaalit.
Chipsissä möyritään innokkaasti ja tehdään hienoja tunneleita. Nämäkään tunnelit eivät pysy kuitenkaan yhtä hyvin kuin silloin, mikäli mukana olisi muuta materiaalia myös.
Nyt on siis melkein kolme viikkoa kuivikkeiden vaihdosta ja chipsi tuoksuu edelleen normaalille purulle. Samaten MillaMore on säilyttänyt raikkaan tuoksunsa. Myös hamppu on säilyttänyt tuoksunsa..
Hamppua suositellaan mm. allergiakoteihin sen vähäisen pölyävyytensä ja hajuttomuuden vuoksi. Kuitenkin, edelleen haju on melkoisen voimakas. Joistain keskusteluista olen bongaillut ihmisiä, joita tämä ei haittaa ja osa tykkää tästä "maan" tuoksusta. Mutta itse olin todella yllättynyt siitä, miten voimakas (ja paha) se haju loppujen lopuksi oli - ainakin omaan nenään.
Aiemmin ajattelin, että lisään paperia tai muuta vastaavaa viimeiselle viikolle. Mietin kuitenkin, että taidetaan mennä viimeinen viikko 50/50 suhteella. Terraarioihin tulee noin puolet purua ja puolet hamppua. Katsotaan mikä vaikutus tällä on molempien tunneleiden pysymiseen. Ja siihn hajuasiaan :)
Ja siitä pölyämättömyydestä, kuvat kertovat kaiken:
Hamppukuivikkeen juomapullo
Chipsikuivikkeen juomapullo
MillaMore on pitänyt ihanan puisen ja raikkaan tuoksunsa ja degujen papanat ovat kivasti "pudonneet" lastujen väliin niin, että terraario näyttää edellen oikein siistiltä.
Hamppukuivikkeessa ei juuri tunneleita näy. Välillä käyvät kovastikin kaivelemassa, mutta tunnelit sortuvat helposti painavan hampun alla.
Mutta plussaa näistä ihanista pesistä, mitä hampusta pystyy tekemään :) Periaatteessa ei tarvitse paperia tai muuta pölyävää pesämateriaalia käyttää, kun samasta kuivikkeesta saa näppärästi myös pesämateriaalit.
Nyt on siis melkein kolme viikkoa kuivikkeiden vaihdosta ja chipsi tuoksuu edelleen normaalille purulle. Samaten MillaMore on säilyttänyt raikkaan tuoksunsa. Myös hamppu on säilyttänyt tuoksunsa..
Hamppua suositellaan mm. allergiakoteihin sen vähäisen pölyävyytensä ja hajuttomuuden vuoksi. Kuitenkin, edelleen haju on melkoisen voimakas. Joistain keskusteluista olen bongaillut ihmisiä, joita tämä ei haittaa ja osa tykkää tästä "maan" tuoksusta. Mutta itse olin todella yllättynyt siitä, miten voimakas (ja paha) se haju loppujen lopuksi oli - ainakin omaan nenään.
Aiemmin ajattelin, että lisään paperia tai muuta vastaavaa viimeiselle viikolle. Mietin kuitenkin, että taidetaan mennä viimeinen viikko 50/50 suhteella. Terraarioihin tulee noin puolet purua ja puolet hamppua. Katsotaan mikä vaikutus tällä on molempien tunneleiden pysymiseen. Ja siihn hajuasiaan :)
Ja siitä pölyämättömyydestä, kuvat kertovat kaiken:
Hamppukuivikkeen juomapullo
Chipsikuivikkeen juomapullo
Kommentit
Lähetä kommentti